Johdon konsultti - Tomi Arppe.

AUDERUM TUKEE JOHDON REKRYTOINNEISSA ROHKEAN RYHDIKKÄÄSTI TOIMIEN JA ORGANISAATIOSTASI AIDOSTI KIINNOSTUEN

Ajatukseni oman yrityksen perustamisesta alkoi hautua jo viime vuosituhannen puolella. Mietteeni jalostuivat ja täsmentyivät oman työurani eri vaiheissa; erityisesti silloin kun tarvitsin itse yrityspäättäjänä täsmäapua ja luottokumppania organisaationi avainhenkilöiden rekrytointien tueksi. Avun tarve oli monesti akuutti, toimintaympäristö melkoisen turbulentti ja oman organisaation resurssit rajalliset. Kustannustehokkuuden vaateet ja ylimmän johdon asettamat joskus hyvinkin tiukat aikarajat painoivat päälle. Olisin kaivannut sparraajaa, jolla on näkemystä ja kokemusta. Ja aito halu kuunnella minua. Päätin jo silloin, että tulevana yrittäjänä toimiessani asiakaslähtöisyys yhdistettynä jämäkän tavoitehakuiseen toimintaan tulisi ohjaamaan toimintaani. Päätin myös sen, että annan yrittäjänä asiakkailleni vähän enemmän. Vähän paremmin. Ja reilusti välittäen.

YRITYKSEN ARVOPOHJA ROHKEUS, REILUUS JA RYHDIKKYYS, ANTAA SELKÄNOJAA TAVALLEMME TOIMIA

Muutama vuosi on vierähtänyt tuosta nuoren miehen pohdinnasta, matkaan on mahtunut palkkatyön oppeja sisältäen sekä ylä- että alamäkiä, työelämän koko kirjo. Tammikuussa 2024 aika oli kypsä siirtymiselle sanoista tekoihin ja perustin Auderumin. Yrityksen arvopohja antaa vahvaa selkänojaa tavallemme toimia. Näissä puitteissa Auderum tulee myös kasvamaan ja kehittymään. Hyvällä fiiliksellä ja tekemisen meiningillä. 

Kirjoittaessani tätä kappaletta syyskuussa 2026 ja katsoessani taaksepäin huomaan yritykseni olevan oikealla tiellä; takana on kohta kolme toimintavuotta reilun positiivisella kassavirralla ja reilun positiivisella asenteella. Mukaan on mahtunut useita kymmeniä mielenkiintoisia ja samalla haasteellisia asiakastoimeksiantoja. Kiitos luottamuksesta ja yrityksen kasvun sekä kehityksen mahdollistamisesta kuuluu kaikille Auderumin asiakkaille!

JOHDON REKRYTOINNIT HYÖTYVÄT KOKEMUKSESTA, NÄKEMYKSESTÄ JA TILANNEHERKKYYDESTÄ

Sinun ei tarvitse olla yksin johdon rekrytointien ennakoinnissa, valmistelussa, implementoinnissa ja seurannassa. Me olemme täällä sinua varten.

Miten voimme olla avuksi?
Tomi Arppe - Allekirjoitus.

Tomi Arppe

Founder & CEO, KTM

Auderum Advisors Oy